Moikka,
Suunnitelmat on taas muuttuneet ja tällä hetkellä niitä ei kauheasti ole. Duuni roadhousessa loppui jo oikeastaan ennen kuin se ehti alkaakaan. Mä tein siellä yhden vuoron ja Olli kaksi. Paikan omistaja oli aivan kamala. Muistatteko Arielista Ursulan? Jep, sellainen ilmestys.
Akka purjehti suunnattoman vartalonsa kanssa ympäri roadhousea ja kaikkien piti juosta sen pillin mukaan. Aivan sama mitä kukakin oli tekemässä, akan vyöryessä ohi, oli omien hommien loputtava ja keskityttävä hänen palvelemiseensa. Eräänkin kerran olin tiskaamassa, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä sopi saapua keittiöön harrastamaan paskaruoanlaittoa. Ensin kuuluu "Ellie, go and get me a cream." Tämän jälkeen pesen ja kuivaan kädet ja kiiruhdan jääkaapille (jota hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli huomattavasti lähempänä kuin minä) ja nostan purkin kermaa pöydälle. Tämän jälkeen palaan tiskialtaan luo ja isken kädet uudestaan tiskiveteen. 10 sekuntia tästä kuuluu taas "Ellie, give me "jotainmuutajääkaapista"." Taas kädet pois tiskivedestä ja uudestaan jääkaapille. Sanomattakin selvää lienee, että tiskit ei edenneet tuona aikana, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli keittiössä, yhtään minnekään. Tämän jälkeen mulle sopiikin sitten valittaa kun oon niin hidas tiskaamaan.
Toinen mieltä ylentävä kokemus oli se, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli leikkaamassa lihaa. Yllättäen hänelle tuli jotain huomattavasti tärkeämpää tekemistä ja minua pyydettiin hoitamaan homma loppuun. Tartuin sitten veitseen ja rupesin leikkuuhommiin. Sekunnintuhannesosassa hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli lipunut selkäni taakse ja kuului verta hyytävä karjaisu: "You STUPID GIRL, never ever touch my knife AGAIN!". Tämän seurauksena hänen lonkerollisen ylhäisyytensä kuninkaallinen atrain putosi niille sijoilleen pöydälle minun hakiessa laatikosta toisen (ja aivan helvetin tylsän) veitsen. Kuninkaallinen atrain makasi pöydällä käyttämättömänä seuraavat 7 tuntia.
Hänen lonkerollisen ylhäisyytensä raivo ei rajoittunut vaan muhun, vaan jokainen muu roadhousen työntekijä sai myös osansa. Hänen lonkerollisen ylhäisyytensä läheisyydessä olikin paras käyttäytyä niin jäykästi, kuin olisi tikku (tai ehkä paremminkin kakkosnelonen) perseessä. Tämäkään ei kuitenkaan taannut minkäänlaista suojaa kuninkaallista raivoa vastaan.
Selvisin ensimmäisestä työvuorosta hengissä joten kuten, mutta heti sen jälkeen oli selvää, että se jäisi mun viimeiseksi. Olli onnistui taas jollain ihme konstilla välttämään hänen lonkerollisen korkeutensa raivon ja tekikin vielä toisen vuoron seuraavana päivänä. Tämän jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin helvetin kyytiä pois Yulebasta.
Sinällään tuolla työskentely oli melkoisen valaiseva kokemus. Nimittäin sen suhteen, etten enää ikinä täällä Ausseissa syö roadhouse-ruokaa. Tässä pari esimerkkiä mitä mun vuoron aikana tapahtui: Jaakaapissa oli katkarapuja ja muita mereneläviä, joista sitten oli vuotanut litrakaupalla nestettä alemmalla hyllyllä olevien herkkusienien päälle. Mun työ oli pilkkoa nuo sienet (joista iso osa oli lisäksi homeisia), sillä "kyllähän noita voi vielä aivan hyvin käyttää"... Toinen juttu oli salaatti. Pussissa oli niin paljon pilaantunutta salaattia, että se haisi aivan lehmän märehdintähengitykselle. "No. Ota vaan siitä ne huonot pois, kyllä osan voi vielä käyttää". Samoin jos jossain oli hometta, niin "leikkaat vaan sen homeen pois..".
Raaka-aineiden epämääräisyyden lisäksi lopputuotokset olivat myös jotain aivan järkyttäviä. Kaikessa oli niin paljon rasvaa, ettei mitään rajaa. Paikan motto lieni "jos se ei ole uppopaistettu, se ei ole ruokaa". Hyi h*lvetti. Ihme jos rekkamiehillä on välillä (koko ajan) vatsa sekaisin, kun syövät tuollaista kuraa.
No joo. Se siitä. Tuon karmaisevan kokemuksen jälkeen ajettiin Carnarvon Gorgeen, josta mainitsinkin aiemmassa postauksessa. Paikka oli todella upea. Niin upea, että siitä täytyy kirjoittaa ihan oma postaus, jahka ehdin ja jaksan. Vietettiin tuolla 3 päivää ja käveltiin noin 30 kilometriä ympäri metsiä. Ihanaa ja rauhoittavaa. Henkisen rentoutumisen vastapainoksi tuon kolmen päivän jälkeen voimat oli aivan finaalissa ja eilen ei tehty juuri mitään. Eikä tehdä tänäänkään. Ihanaa.
Nyt meillä on suunnitelmat aivan auki. Töitä voisi vielä tehdä, mutta näiden kokemusten jälkeen ei taideta jaksaa edes yrittää etsiä mitään uutta, sen verran paska fiilis jäi. Kai me tästä lähdetään ajelemaan kohti etelää ja Dubboa, josta jatketaan Adelaideen... Ehkä.
Terkuin Elina ja Ola
Suunnitelmat on taas muuttuneet ja tällä hetkellä niitä ei kauheasti ole. Duuni roadhousessa loppui jo oikeastaan ennen kuin se ehti alkaakaan. Mä tein siellä yhden vuoron ja Olli kaksi. Paikan omistaja oli aivan kamala. Muistatteko Arielista Ursulan? Jep, sellainen ilmestys.
Akka purjehti suunnattoman vartalonsa kanssa ympäri roadhousea ja kaikkien piti juosta sen pillin mukaan. Aivan sama mitä kukakin oli tekemässä, akan vyöryessä ohi, oli omien hommien loputtava ja keskityttävä hänen palvelemiseensa. Eräänkin kerran olin tiskaamassa, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä sopi saapua keittiöön harrastamaan paskaruoanlaittoa. Ensin kuuluu "Ellie, go and get me a cream." Tämän jälkeen pesen ja kuivaan kädet ja kiiruhdan jääkaapille (jota hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli huomattavasti lähempänä kuin minä) ja nostan purkin kermaa pöydälle. Tämän jälkeen palaan tiskialtaan luo ja isken kädet uudestaan tiskiveteen. 10 sekuntia tästä kuuluu taas "Ellie, give me "jotainmuutajääkaapista"." Taas kädet pois tiskivedestä ja uudestaan jääkaapille. Sanomattakin selvää lienee, että tiskit ei edenneet tuona aikana, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli keittiössä, yhtään minnekään. Tämän jälkeen mulle sopiikin sitten valittaa kun oon niin hidas tiskaamaan.
Toinen mieltä ylentävä kokemus oli se, kun hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli leikkaamassa lihaa. Yllättäen hänelle tuli jotain huomattavasti tärkeämpää tekemistä ja minua pyydettiin hoitamaan homma loppuun. Tartuin sitten veitseen ja rupesin leikkuuhommiin. Sekunnintuhannesosassa hänen lonkerollinen ylhäisyytensä oli lipunut selkäni taakse ja kuului verta hyytävä karjaisu: "You STUPID GIRL, never ever touch my knife AGAIN!". Tämän seurauksena hänen lonkerollisen ylhäisyytensä kuninkaallinen atrain putosi niille sijoilleen pöydälle minun hakiessa laatikosta toisen (ja aivan helvetin tylsän) veitsen. Kuninkaallinen atrain makasi pöydällä käyttämättömänä seuraavat 7 tuntia.
 |
| "You STUPID GIRL, never ever touch my knife AGAIN!" |
Hänen lonkerollisen ylhäisyytensä raivo ei rajoittunut vaan muhun, vaan jokainen muu roadhousen työntekijä sai myös osansa. Hänen lonkerollisen ylhäisyytensä läheisyydessä olikin paras käyttäytyä niin jäykästi, kuin olisi tikku (tai ehkä paremminkin kakkosnelonen) perseessä. Tämäkään ei kuitenkaan taannut minkäänlaista suojaa kuninkaallista raivoa vastaan.
Selvisin ensimmäisestä työvuorosta hengissä joten kuten, mutta heti sen jälkeen oli selvää, että se jäisi mun viimeiseksi. Olli onnistui taas jollain ihme konstilla välttämään hänen lonkerollisen korkeutensa raivon ja tekikin vielä toisen vuoron seuraavana päivänä. Tämän jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin helvetin kyytiä pois Yulebasta.
Sinällään tuolla työskentely oli melkoisen valaiseva kokemus. Nimittäin sen suhteen, etten enää ikinä täällä Ausseissa syö roadhouse-ruokaa. Tässä pari esimerkkiä mitä mun vuoron aikana tapahtui: Jaakaapissa oli katkarapuja ja muita mereneläviä, joista sitten oli vuotanut litrakaupalla nestettä alemmalla hyllyllä olevien herkkusienien päälle. Mun työ oli pilkkoa nuo sienet (joista iso osa oli lisäksi homeisia), sillä "kyllähän noita voi vielä aivan hyvin käyttää"... Toinen juttu oli salaatti. Pussissa oli niin paljon pilaantunutta salaattia, että se haisi aivan lehmän märehdintähengitykselle. "No. Ota vaan siitä ne huonot pois, kyllä osan voi vielä käyttää". Samoin jos jossain oli hometta, niin "leikkaat vaan sen homeen pois..".
Raaka-aineiden epämääräisyyden lisäksi lopputuotokset olivat myös jotain aivan järkyttäviä. Kaikessa oli niin paljon rasvaa, ettei mitään rajaa. Paikan motto lieni "jos se ei ole uppopaistettu, se ei ole ruokaa". Hyi h*lvetti. Ihme jos rekkamiehillä on välillä (koko ajan) vatsa sekaisin, kun syövät tuollaista kuraa.
No joo. Se siitä. Tuon karmaisevan kokemuksen jälkeen ajettiin Carnarvon Gorgeen, josta mainitsinkin aiemmassa postauksessa. Paikka oli todella upea. Niin upea, että siitä täytyy kirjoittaa ihan oma postaus, jahka ehdin ja jaksan. Vietettiin tuolla 3 päivää ja käveltiin noin 30 kilometriä ympäri metsiä. Ihanaa ja rauhoittavaa. Henkisen rentoutumisen vastapainoksi tuon kolmen päivän jälkeen voimat oli aivan finaalissa ja eilen ei tehty juuri mitään. Eikä tehdä tänäänkään. Ihanaa.
Nyt meillä on suunnitelmat aivan auki. Töitä voisi vielä tehdä, mutta näiden kokemusten jälkeen ei taideta jaksaa edes yrittää etsiä mitään uutta, sen verran paska fiilis jäi. Kai me tästä lähdetään ajelemaan kohti etelää ja Dubboa, josta jatketaan Adelaideen... Ehkä.
Terkuin Elina ja Ola
Seikkailuahan tämä elämä on. Kokemukset kyllä vahvistavat ja tulee niitä vielä hyviäkin juttuja, Tsemppiä Teille ja turvallista matkaa minne sitten menettekin. Terveisin äiti ja isä
VastaaPoistaIhan mielenkiinnosta kysyn, että millä tavalla ilmaisitte Ursulalle ettette jatka siellä työskentelyä ja miten tämä siihen suhtautui? :D
VastaaPoistaOlli vaan oman vuoronsa lopuksi kävi sanomassa, että me lähretään ny. Ei kuulemma ollu edes kovin yllättyny. Pieni juttutuokio muiden työntekijöiden kanssa tosin paljasti, että tosi moni lähtee tuolta ihan päivän tai parin jälkeen. Tuttua kauraa hänen lonkerolliselle majesteetilleen siis.
VastaaPoistaÄlkää lannistuko. Vielä se paistaa päivä risukasaan ja paljon muuallekin.
VastaaPoistaA&P&M
Kurkatkaapa kuukkelista morgan yuleba roadhouse
VastaaPoistat. Mooses